Puuvilla on pehmeää kuitua, jota poimitaan puuvillakasvien päähän kasvavista pallomaisen pörröisistä siemenrykelmistä. Eniten puuvillaa tuotetaan Yhdysvalloissa, Kiinassa, Pakistanissa ja Intiassa, joissa siitä on jopa pulaa. Juuri Intiassa puuvilla on tunnettu aina esihistoriallisista ajoista saakka, jonka jälkeen se vähitellen alkoi leviämään esimerkiksi Kiinaan ja Persian alueelle. Euroopassa puuvillaa alkoi näkyä tekstiileissä noin 1100-luvun tienoilla.

Puuvillakuidun ominaisuudet
Puuvilla on äärettömän pehmeä ja hyvin hengittävä kuitu. Se on mukavan tuntuinen ja hellävarainen, jonka vuoksi sitä käy  tetään usein sellaisissa tuotteissa ja vaatteissa, jotka ovat kosketuksissa ihmisten ihon kanssa. Puuvilla on hypoallergeeninen, eikä sisällä yleensä minkäänlaisia kemikaaleja ainakaan silloin, mikäli lapussa lukee merkintä 100% puuvillaa.

Puuvilla on monien hyvien ominaisuuksiensa ansiosta materiaali, josta valmistetut tekstiilit soveltuvat vaatteisiin käytettäväksi ympäri vuoden. Puuvilla pitää kehon lämpimänä talvisin ja viileänä kesäisin ja toisin kuin vaikkapa villa, se ei ärsytä tai kutita ihoa millään avalla. Lisäksi puuvillaa on todella helppo värjätä ja käsitellä. Puuvillassa on vain vähän elastisuutta, jonka vuoksi puuvillakankaat ovat harvemmin venyviä.

Puuvilla on todellinen luonnon lahja maailmalle ja se on kaikkein suosituin ja tärkein kangas muotiteollisuudessa. Onkin arvioitu, että noin 60% kaikesta maailman puuvillantuotannosta suuntautuu vaatteiden valmistamiseen. Puuvilla on lisäksi tärkein kuitu erilaisten kauniiden kankaiden kuten sametin, pitsin ja krepin tuotamisessa.