Suomea voidaan pitää monin tavoin kankaiden ja tekstiilisuunnittelun luvattuna maana. Esimerkiksi Marimekolta löytyy monia hittikuoseja, jotka pysyvät haluttuina parhaimmillaan sukupolvesta toiseen. Esittelemme tässä artikkelissa muutamia legendaarisia suomalaisia kangaskuoseja, joihin kannattaa ehdottomasti tutustua.

Maija Isolan Amfora

Maija Isola on tullut tunnetuksi Marimekon suunnittelijana, mutta suositun Amfora-kankaan hän suunnitteli ollessaan töissä Printexissä, Marimekon edeltäjässä, vuonna 1949 ja se oli yksi hänen suunnittelemistaan ensimmäisistä kangaskuoseista. Inspiraatio tähän kuosiin lähti oslolaisesta museosta, jossa hän näki erilaisia vaaseja, kannuja ja ruukkuja.

Maija Isolan Appelsiini

Appelsiini on myös suosittu Maija Isolan suunnittelema kuosi. Tämä kuosi on vuodelta 1950 ja tämän kuosin idea nousi Barcelonan matkan innoittamana.

Armi Ratian Tiiliskivi

Marimekon perustajana tunnetuksi tullut Armi Ratia suunnitteli Tiiliskivi-nimisen kuosin vuonna 1952. Kuosin sanotaan heijastelevan suunnittelijan uskoa yksinkertaiseen arjen kauneuteen.

Vuokko Eskolin-Nurmesniemen Piccolo

Vuokko Eskolin-Nurmesniemi suunnitteli vuonna 1953 Piccolo-nimisen kuosin Marimekolle. Tämä oli hänen ensimmäinen vuotensa Marimekolla, joten heti Marimekko-uransa alussa hän onnistui luomaan jotakin uniikkia. Piccolo on raitakangas, joka on maalattu vapailla siveltimenvedoilla ja josta valmistettiin myöhemmin Marimekon rakastettu Jokapoika-paita. Jokapoika-paita onkin löytänyt tiensä monien suomalaisen vaatekaappiin – ja sydämeen.

Vuokko Eskolin-Nurmesniemen Noppa

Vuonna 1954 Piccolo-kuosin luonut Vuokko Eskolin-Nurmesniemi loi rakastetun Noppa-kuosin. Tässä kuosissa korostuu rytmikkyys ja ajattomuus.

Maija Isolan Kivet

Maija Isolan Kivet on yksi Marimekon ikonisimmista kuoseista. Tämä kuosi on vuodelta 1956 ja se syntyi Isolan sommiteltua väripaperista leikkaamistaan rosoreunaisista ympyröistä kuosin kuvion. On jopa arveltu kuvioiden muodon olevan peräisin rosoreunaisista kivistä, jotka raivattiin Isolan ateljeetalon tontin maastosta.

Maija Isolan Satula

Maijan Isolan suunnittelema Satula-kuosi on vuodelta 1960. Tuolloin suunnittelija oli innostunut kansantaiteesta ja sai siitä inspiraatiota omiin painokangaskuoseihinsa. Satula-kuosista löytyy viitteitä tähän innostukseen, sillä kuosissa on käytetty pitsimäisiä upeita kuvioita, jotka muistuttavat perinteisten kirjontamallien tyyliä. Satula kuuluu koristeelliseen Ornamentti-sarjaan.

Maija Isolan Lokki

Maija Isolan Lokki-kuosi on vuodelta 1961. Inspiraatio tähän kuosiin syntyi suunnittelijan katsellessa ikkunaa, jossa oli pienet ruudut ja joka edessä oli verho. Auringon paistaessa eteen vedetyn verhon laajoihin poimuihin alkoi muodostua aaltoilevia varjoja, joista Isola sai idean Lokki-kuosiin.