Mitä ovat tekokuidut
Tekokuidut ovat kuituja, jotka ovat ihmisten valmistamia kemiallisen synteesin kautta. Ne ovat siis eroavaisia luonnollisista kuiduista, kuten esimerkiksi kasvikunnasta saatavista pellavasta tai hampusta tai eläinkunnasta saatavista materiaaleista kuten silkki tai nahka. Luonnolliset kuidut siis eivät synny minkään varsinaisen keinotekoisen kemiallisen muutoksen seurauksena. Useimmat keinotekoiset kuidut valmistetaan ekstruusion avulla, jolloin keinotekoisesta aineesta saadaan käyttökelpoista lankaa. Ensimmäisiä, varhaisia keinokuituja alettiin kehittää jo 1800-luvun lopulla, joista yksi merkittävimmistä oli keinotekoinen silkki. 1900-luvun alussa, keinokuidut levisivät yleisempään käyttöön ja niistä tuli teollisesti käyttökelpoisia. Tekokuituja kutsutaan myös synteettisiksi kuiduiksi.
Erilaisia keinokuituja on useita kymmeniä, joista ensimmäinen tunnettu puoli keinokuitu oli viskoosi. Ensimmäinen varsinainen keinokuitu on vieläkin paljon tunnettu nylon, joka on varmasti jokaiselle tuttu materiaali. Nylon kehitettiin jo vuonna 1931. Muita merkittäviä keinokuituja ovat rayon, eli teko silkki (1894) akryllit (1950), olefin (1949), polyesteri (1953) ja spandex (1959). Uusia tekokuituja on kehitetty vielä 2000-luvulla kuten PLA tekokuidut (2002). Keinokuituja käytetään kankaiden lisäksi monessa muussa, kuten veneiden materiaalina lasikuidun muodossa.
Hyödyt ja haitat
Tekokuiduilla on monia hyödyllisiä etuja verrattuna luonnollisiin kuituihin mutta myös haittapuolia. Tärkeä keinokuitujen etu on niiden kestävyys. Ne ovat yleisesti huomattavasti kestävämpiä kuin luonnolliset kuidut. Lisäksi keinokuituja on helpompi värjätä, ne venyvät paremmin ja vastustavat vettä paremmin. Lisäksi kosteus tai auringonvalo ei aiheuta niihin yhtä paljon vahinkoa, ja ne kestävät ihmiskehon erittämiä luontaisia öljyjä paremmin. Tekokuidut kestävät myös tuholaisia paremmin ,ja ne eivät yleisesti pysty pesiytymään keinokuituihin. Tärkeä etu keinokuiduissa on myös niiden halpuus. Esimerkiksi puuvillan tuottaminen on resursseja kuluttavaa ja se tarvitsee kasvaakseen huomattavasti vettä. Villa, jota saadaan eläimistä, tarvitsee myös paljon vettä mutta lisäksi paljon maata käyttöönsä laidunmaan muodossa. Tässä mielessä tekokuituja voi pitää ympäristöystävällisempänä vaihtoehtona. Luonnollista silkkiä olisi myös mahdotonta kerätä läheskään niin suuria määriä kuin nykyteollisuus vaatisi ja sen hinta olisi useita kymmeniä kertoja suurempi.
Tekokuiduilla on myös haitallisia ominaisuuksia. Ne esimerkiksi palavat, sulavat ja syttyvät tuleen helpommin kuin luonnolliset kuidut. Korkea lämpö on siis haitallisempaa niille ja ne voivat pilaantua jo liian kuumassa pesussa. Lisäksi tekokuidut kehittävät enemmän elektrostaattista varausta, eli yksinkertaisemmin sanottuna, saat niistä helpommin pieniä sähköiskuja. Tekokuidut eivät yleisesti tunnu ihoa vasten yhtä miellyttäviltä kuin luonnolliset kuidut ja siksi harva haluaa pitää niitä päällä pidempään. Jotkin ihmiset ovat myös allergisia tekokuiduille tai niissä käytettäville väriaineille joista osa voi olla allergikoille sopimattomia. Lopuksi, koska tekokuidut ovat huomattavasti kestävämpiä kuin luonnolliset kuidut, ne ovat tässä mielessä vähemmän ympäristöystävällisiä, sillä luontoon joutuessaan ne eivät maadu pitkään aikaan.
tekokuidut vaatteiden kankaissa
Tekokuituja voidaan käyttää tavallisissa vaatteissa sekä osana kangassekoitusta tai eri vaatteiden eri osia täydentämässä. Kangassekoitus voi koostua osakseen luonnollisesta materiaalista ja osaksi tekokuiduista. Esimerkiksi 60 % puuvillaa ja 40 % nylonia. Materiaalit voivat vaihdella myös käyttötarkoitusten mukaan ja esimerkiksi monet ulkokäyttöön tarkoitetut lastenvaatteet ovat keinokuitua. Tällöin ne voivat olla sopimattomia allergisille lapsille ja lasten seuranta on tärkeää esimerkiksi puhelimeen ladattavan tendly applikaation avulla. Usein monimutkaisempien vaatteiden eri osiot koostuvat erilaisista materiaaleista. Esimerkiksi laadukas ulkoilutakki, jossa on irrotettava sisäosa, voi olla tekokuitua ulko-osiossa mutta sisätakki voi olla vaikka puuvillaa. Vaatteiden kankaissa riittää siis valintoja!